tiistai 10. marraskuuta 2015

Ei mitään

Ei yhtään mitään päivittämistä. Kesä meni, talvi ei tule. Jälkimmäinen asia on sentään onni, sillä inhoan talvea. Mitään en saa aikaan. Päivät kuluvat vetelehtiessä, vaikka töitä olisi rivissä. Puutarhaan minua ei ole huvittanut vilkaistakaan, koska koko ajan on ärsyttävän märkää ja suttuista. Rakastan syksyä, mutta en sitä, että märässä pitäisi yrittää tehdä jotain. Siispä en tee. Kanit käyn hoitamassa, mutta muuten en vaivaudu ulkona olemaan. 

Mutta sisätyöt eivät edisty nekään. Lasten huoneet on saatu kuntoon, mutta esimerkiksi kirjahylly on yhä järjestämättä. Muutenkin moni asia on edelleen maaliskuisen muuton jäljiltä rempallaan. En vain jaksa, viitsi enkä halua. 

Pakastimen sentään sain järjestettyä. Ja REKOsta raahaamani kurkut ja tomaatit olen säilönyt. Tomaateista tein mausteista tomaattisosetta ja kurkuista kurkkusalaattia ja maustekurkkua. Maustekurkkuja kukaan ei ole vielä maistanut, mutta tomaattisose ja kurkkusalaatti on herkullisiksi havaittu. Jemmailen niitä ulkona terassilla, jota edelleen pidän väliaikaisena jääkaappinani, ja toivon, että niistä riittäisi joulupöytään asti.

Niin... Joulu. Siitä huomaan haaveilevani jatkuvasti, vaikka en mikään jouluihminen olekaan. Joulu on meidän perheessämme ollut todella ärsyttävää ja vaikeaa aikaa, mutta silti sitä odotan. Ainakin nyt.