Kevät tuli ja laittoi minut töihin. Olen kaivanut uutta kasvimaata, koska entisiin ei mahdu mitään. Tai ainakin siltä tuntuu. Kaivaminen on tylsää, inhottavaa ja raskasta puuhaa, mutta vielä pahempaa on niitten maasta väännettyjen nurmikkomöykkyjen lykkääminen kohti lasten tulevaa pulkkamäkeä. En jaksa, ei huvita, en tykkää. Teen silti.
Tämän viikon saan sentään lepäillä töissä päiväkodissa. Sunnuntainkin lepäilin, koska ei pyhänä kaiveta, mutta hiljoikseen kylvin härkäpapuja, keltajuuria, retiisejä ja vihersipuleja. Kasvihuoneeseen siirsin vauvoja, joita olen tässä muutaman viikon kasvattanut. Tarkoitus olisi, että siellä kasvaisi paprikoita, sitruunamelissaa, ruusukaalia ja varsiselleriä, mutta pahasti vaikuttaa siltä, että siellä on elämästään nauttimassa myös jokunen rikkaruoho. Kävi nimittäin siten, että en ollenkaan tiedä, mikä taimi on mikäkin. En tunnista vauvaparkojani! Saatan siis helliä jotain rikkaruohonryökälettä.
Kasvihuoneeni on nyt ihana. Pohja on laatoitettu ja hyllykin on paikallaan. Kasvihuone on kaunis, rakas ja ihana. Olen onnessani.
