Olisi sataviisikymmentäkaksi työtä, jotka pitäisi tehdä, mutta koko ajan sataa vettä. Olen ollut väsynyt ja mieli maassa, koska en saa mitään aikaan. Toki olen ihan oikeastikin väsynyt, koska olen arkipäivät töissä (osa-aikaisessa tosin) ja viikonloput yksinhuoltajana, kun mieheni on reissutöissä. Oma terveydentila on kuitenkin vasta sellainen "kai minä töissä jaksan, kun ihmisen on pakko", joten valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämä tunnu missään.
Kotitöiden ja töiden aiheuttamaa kuormaa kasvattaa vielä se, että pitäisi kerätä villiyrttejä ja mustikoita ja hoitaa kasvimaita ja huolehtia pihasta, jossa on vielä paljon paljon puitten kuskaamista ja raivaamista. Lisäksi keväällä aloittamani kasvimaa on vieläkin kesken. Mitään ei saa tehtyä, kun sataa koko ajan. Ne harvat välit, joina ei sada, istun töissä. Alkaa todellakin kaatumaan kaikki niskaan.
Onneksi eilen ja toissapäivänä oli aurinkoista. Ehdin käydä keräämässä melkein puolet siitä, mitä pidän mustikoiden vähimmäismääränä meidän perheessämme. Lisäksi keräsin ison nipun mesiangervoa (miten huumaavan ihana tuoksu meillä nyt onkaan, kun mesiangervot roikkuvat kuivumassa), maahumalaa, ratamoa ja nokkosia. Vähän löysin poimulehtiäkin. Olotila helpotti hetkeksi, mutta tämänpäiväinen sade uhkaa sitä taas.
Hyviä uutisia: kasvihuoneessa kurpitsat kasvavat hirveää vauhtia (avomaalla ei tapahdu mitään). Joudun jo katsomaan tarkasti, mihin siellä jalkani laitan. Härkäpavut näyttävät kovin tyytyväisiltä elämäänsä, päärynäpuussa on neljä minipäärynää ja meillä on uusi rakas perheenjäsen, kissa nimeltä Minttu Tuominen.
