Sunnuntaipuuhia

Koska oli sunnuntai, pidin itseni poissa pihatöistä. Tänään se ei edes ollut vaikeaa, koska ulkona oli niin ikävä tuuli. Ei lainkaan tehnyt mieli pihaa rapsuttelemaan, ei niin mistään kohtaa. Keskityin lukemaan kirjaa ja sainkin jo toisen ruotsinkielisen Nora Linde -kirjan loppuun. Ilokseni huomasin myös, että uusin kirja oli ilmestynyt pokkarina. Tilaus lähti matkaan saman tien. Odotelkaa te muut vain käännöksiä, minä en malta! Otin tuohon jo seuraavan esille ja sen jälkeen onkin sitten tuon tänään tilatun vuoro. Toivottavasti se saapuu pian.

Äsken kävin keräämässä 2,5 litraa kuusenkerkkiä. Meillä on pihassa toinenkin kuusi, jolle annoimme tappotuomion, joten saan kerätä siitä vaikka joka ainoan kerkän, jos jaksan ja haluan. Tosin suurin osa on niin ylhäällä, että tarvisin tikapuut päästäkseni niihin käsiksi. Mutta tuleville päiville jäi vielä alaoksiltakin kerättävää. Vaikka pääsinkin tuulensuojaan keräämään, sormet palelivat niin, etten jaksanut enää uutta astiaa ruveta täyttämään. Mutta ihan hyvä saalis tämäkin on, enää pitäisi keksiä, mitä näille tekisi.

Nyt saavat kuitenkin odottaa kohtaloaan huomiseen. Viimeisenä työnäni tälle päivälle täytin dosetit. Viisihenkinen perheemme on valmiina uuteen viikkoon. Vielä ei uudessa apteekissa tiedetä heti, mitä meille saisi olla, mutta luultavasti sekin aika pian on edessä, kun tullaan vähän tutummiksi. Sillä kuten kuvasta huomaatte, olemme melkoisia kanta-asiakkaita. Edellisen paikkakunnan apteekkihenkilökunta osasi nimet ja suunnilleen henkilötunnuksetkin ulkoa - ja todellakin muisti, mitä kaikkea meillä syödään. Apteekkikäynti onkin taas edessä, sillä kaksi lääkepurkkia meni tyhjäksi.

Jo joutui armas aika

Tänään pojatkin pääsivät kesälaitumille. Tytär aloitti kesäloman jo eilen, ja oli siitä asiasta aamulla kovin vihainen. Hänen mielestään oli selkeästi epäreilua, että taksi haki vain isonveljen ja hänen täytyi jäädä kotiin. Mutta mieli parani iltaa kohti, koska pääsimme juhlimaan serkkuni ylioppilaspäivää. Tyttö keikisteli iloisesti hymyillen lähimmille sukulaisille ja muut hurmasi ihan vain kauneudellaan. Kaunishan tuo tytär on, todellakin. Ja sietää tuolla käytöksellä ollakin, jospa edes osa raivokohtauksista ja muista kiukkujumeista jäisi ihmisiltä tuomitsematta, kun lapsi sentään on niin kaunis! Keskimmäisenkin lapsen kauneutta ihasteltiin. Erityisesti ihastelivat ne, jotka luulivat lasta tytöksi, mikä ei varmaan yllätä ketään.

Poikien ollessa vielä koulussa koimme kotona uskomattoman valoilmiön. Aurinko saavutti keittiömme, kun mies kävi kaatamassa valtavan kuusen, joka varjosti yli puolet talosta. Nyt meillä on ihana maalaismaisema myös keittiön ikkunasta. Jos kukaan ei häiritsisi, saattaisin saada oikein kunnon jumin tuossa ikkunan ääressä. Tuijottaisin vain, enkä liikkuisi minnekään. Mutta eipä tässä sellaiseen mahdollisuutta ole, onneksi sentään aina keittiötöissä voi vähän pysähtyä katselemaan kauneutta. Tässä ikkunan läpi napattu kuva siitä hetkestä, kun puu oli rysähtänyt maahan. Minun ja tyttären täytyi pysyä sisällä turvassa, joten parempaa kuvaa en voi teille esittää.

Illan päätteeksi minun oli vielä pakko mennä kaivelemaan pihaa. Huomenna on taas sunnuntai enkä vain voinut olla kahta päivää tekemättä mitään. Kävin siis kaivamassa pari pientä yrttimaata, joihin kylvin minttua, ruohosipulia ja iisoppia. Mintun kohdalla tosin töpeksin, sillä siemenet olivat niin pieniä, että hulautin ne vahingossa lähes kaikki yhteen ja samaan kohtaan. Saapa nähdä, jaksavatko siitä itää ja levitä, vai ostanko kohta uudet siemenet.

Hortoilua

Puutarhatöissä on nyt tauko, koska tarvitsen mieheni apua ennen kuin pystyn etenemään. Miehellä taas on kiireiset viimeiset opiskelupäivät menossa, joten apua ei heru. Pitäisi siis rakentaa kasvimaahan uusi kivikehä, mutta minä en jaksa edes nostaa niitä kiviä, saati sitten rakentaa niistä jotain. Tietenkään en itse ole valinnut tuollaista kasvimaan reunusta, vaan se on miehen päätös. Hienohan se on kuin mikä, mutta ärsyttää, kun en pysty sitä itse tekemään. 

Taukopäivän aamun käytin kuljeskelemalla pellonreunassa. Jostain syystä olen aiemmin hortoillut vain pihassa enkä ole tuota omaa peltoa tutkinut kuin varhain keväällä, jolloin siellä ei kasvanut mitään. Nyt löysin hirmuisen määrän maitohorsmaa, aika paljon apilaa, poimulehtiä ja nokkosta. Nokkosten annoin toistaiseksi olla, koska olin matkassa aseettomana. Mutta päivän salaatin keräsin ja lisäksi kahmin pari isoa kipollista maitohorsmaa. Taidan kuivata ne talven varalle. Voikukannuppuja keräsin tuosta pihan puolelta taas ison kipollisen. Ryöppäsin ne jo, mutta etikkaliemi jäi vielä tekemättä.

Päivän saalis. Tosin tomaatti, paprika ja kurkku salaatin seassa ovat ihan kaupan hyllystä. Alkaa vain kuivaamistila kotoa loppua, koska nokkosta ja nyt tuota maitohorsmaa on niin paljon. Aiemmassa elämässä kuivasin kasvit saunassa, mutta nykyään se ei onnistu, koska sauna on kissan nukkumapaikka.

Kengät

Tytär sai eilen yökipsit varvastamisen ehkäisyyn. Eilen jouduimme kuuntelemaan hirveää räyhäämistä, koska kipsejä ei saanut vielä käyttää. Niiden piti antaa kovettua rauhassa. Tyttö huusi kauheaan ääneen sanaa kengät, heittäytyi maahan, puri ja repi raivopäisyyksissään yöpukunsa melkein rikki. Mutta minkäs teet, kipsejä ei voinut vielä laittaa eikä lapselle voi moista selittää, koska hänen ymmärtämänsä sanat eivät siihen riitä. 

Mutta tänään oli ihan toista. Iltapesuilta lähti kiireinen ja onnellinen tyttö, joka oli kuullut, että saa kengät. Epilepsialääkkeet menivät saman tien alas, vaikka niiden kanssa pitää yleensä käydä pieni periaatteellinen taistelu. Yöpuku solahti päälle oikein nätisti ja tyttö käänsi selkänsäkin valmiiksi, että sain laitettua vetoketjun kiinni (vetoketju on selässä, ettei lapsi saa sitä itse auki ja riisu itseään nakupelleksi yön aikana). Ja sitten olivat vuorossa ne kauan odotetut kengät. Voi sitä onnea ja riemua, joka syntyi siitä, että sai ihan omat ihan uudet kengät, joita saa pitää koko yön! Jotkut ne on pienestä pitäen kenkien perään.

 Lapsi ihailee itseään peilistä.

Ja sitten piti pistää vähän tanssiksi.

Sain muuten tänään sipulit maahan. Ja muutaman kukkakaalin siemenenkin maahan pudottelin. Saa nähdä, jaksavatko kasvaa. Kurpitsat ovat yhä jotenkuten hengissä, nähtäväksi jää, jaksavatko vielä sinnitellä viikon pari.

Olipahan taas päivä

Aamulla nykäisin itseni ajoissa sängystä ylös, että ehdin tyttären päiväkotipalaveriin. Edellisessä kunnassa oli oiottu mutkia suoriksi ja jätetty pedagoginen arvio tekemättä. Osallistuin sitten hienoon kokoukseen, jonka tarkoitus oli "vanhempien kuuleminen". Kuulosti ihan rikosasialta, mutta onneksi palaveri oli oikein leppoisa ja hyvähenkinen. Yhdessä sovittiin tulevista asioista, keskusteltiin nykyhetkestä ja lopuksi esitin kiitokseni siitä, miten hienosti päiväkoti esiopetustyötään hoitaa. Lapsi on paljon rauhallisempi ja tasapainoisempi nyt kuin aiemmassa hoitopaikassaan. Asiat myös mietitään ennen kuin tehdään eikä vain tehdä. Vaikeutensa tämänkin hoitotaipaleen alussa oli, mutta kun kerran kuuletin henkilökunnan, alkoivat asiat sujua. Samaan aikaan, kun minä palaveerasin, mieheni lähti tyttären kanssa keskussairaalaan verikokeisiin ja yökipsien tekoon. Olisi saatava taas varvastaminen kuriin, ennen kuin pääsee yhtään pahemmaksi.

Palaverin jälkeen menin viemään mieheni reseptiä uusittavaksi. Se olikin sitten vaikeampi urakka, joka päätyi siihen, että terveysaseman täti menetti malttinsa. Kehotin häntä miettimään ihan omaa käytöstään, ennen kuin syytää haukkuja asiakkaiden niskaan. Ihmeellisen vaikeaa voi olla yhden paperin jättäminen!

Iltapäivällä sitten odottivat hallitusneuvottelujen tulokset, jotka saivat toteamaan, että pitää nopeasti saada tuo puutarha siihen kuntoon, että sieltä saa mahdollisimman paljon ruokaa itselleen. Sienetkin täytyy opetella tuntemaan, että selviää talven yli ilman suurta nälkää. Eivät nimittäin kuulostaneet oikein hyviltä näin kahden työttömän aikuisen perheelle nuo säästölistat - varsinkin, kun ottaa huomioon, että perheessä on neljä pitkäaikaissairasta tai vammaista.

Mutta onneksi omassa pihassa kasvaa ruokaa ihan ilmaiseksikin. Uutisista ärsyyntyneenä vietin vajaan tunnin tuolla ojanpientareella saksimassa kasveja. Tässä tulos:

Jos ei muuta, niin nokkosta ainakin saa kerättyä talvenkin tarpeiksi. Vadelmapensaan alla näytti olevan oikein paratiisi nokkosille. Toki minä luikertelin paratiisiin kuin käärme ja aiheutin melkoista tuhoa. Huomenna taidetaan syödä nokkosmuhennosta ja voikukannuppuja.

Yrttimaa

Kaivoin sitten tänään itselleni pienen yrttimaan. Tai siis yritin kaivaa pienen, mutta siitä tuli vahingossa suurempi kuin tämä huone, jossa nyt istun. Ilmeisesti täällä Pohjanmaalla kaikesta tulee aina suurempaa kuin on tarkoitus. Mutta mikäs siinä, mahtuupahan yrttejä koko elämän tarpeiksi. 

Nyt pitäisi enää reunustaa ja täyttää tuo yrttimaa, että voisi laittaa siemenet itämään. Tuollaisena kuoppana se on aika turha. Mutta kun... Kaivaminen on ihan kivaa hommaa, mutta mullan raahaaminen tontin nurkasta toiseen on ihan kauheaa. Pitäisi jonkun olla aina muistuttamassa selän takana, että työt pitää joskus tehdä loppuunkin asti, ettei voi ylettömästi vain kaivaa. Mutta minun työnjohtajanikin ovat kovin hiljaista sorttia. Toinen vain naukuu ja toinen laulaa "Tuuti tuuti, äiti tuuti" tai sitten jotain jääkiekkopelissä kuulemaansa tididitystä. Ellei satu puhumaan jotain käsittämättömiä lauseita, joista on kyllä havaittavissa tavut ja sanat. Merkitys vain jää epäselväksi.

Sain tänään luettua kesken olleen kirjankin loppuun. Oli pakko pitää keskellä päivää tauko töistä ja tulla lukemaan, kuka se murhaaja oikein oli. Kovin oli surullinen kirja, mutta onneksi en takertunut sen tunnelmaan, vaan pääsin näppärästi yli siitä, että päähenkilö jäi saaren rantaan itkemään kaikkia omia virheitään, joilla oli niin kovin kallis hinta. 

Tänä iltana saan siis aloittaa uuden kirjan. Uusi murhaajajahti käynnistyy heti, kun talo rauhoittuu.

Ensimmäinen oikea kesäilta

Tänään oli ensimmäistä kertaa oikein kesäinen ilta. Ainut puuttuva osa oli lämpö, jota sitäkin kyllä sai kokea, jos oli pukenut päälleen paljon. Aivan piti pidätellä itseään, ettei alkanut pihatöihin. Jokainen saviläjä lähetteli kutsuhuutoja ja yrttimaan paikka huusi kaivajaa (aiemmista puheistani huolimatta siis olen päättänyt jatkaa kaivuutyötä yhden yrttimaan verran). Mutta pidin pintani, sunnuntaina ei tehdä töitä, ellei ole ehdoton pakko. 

Sen sijaan keräsin purkillisen voikukannuppuja ja kipollisen nokkosta. Hortoiluhan ei ole työtä vaan huvia. Nyt tosin mietin, kukahan tekisi sen työosion ja hakkaisi nämä nokkoset palasiksi? Koko kevään sato siinä odottelee hoivaajaansa.

Kurpitsakriisi

Nukuin viime yönä todella surkeasti. Uni ei meinannut tulla millään ja moneen kertaan harkitsin meneväni lääkekaapille ottamaan lisälääkkeitä unta varten. Mutta sitten totesin, että tässä toipumisvaiheessa on jo kestettävä jonkinlaisia mielenliikutuksia ilman ylimääräisiä lääkkeitä, vaikka niiden syömiseen lupa onkin. 

Kriisini nimittäin johtuu kurpitsoista! Olen ensimmäistä kertaa kasvattamassa kurpitsaa ja kesäkurpitsaa. Toimin ohjeen mukaan ja laitoin ne esikasvamaan toukokuun alkupuolella. Nyt ne eivät enää millää mahdu purkkeihinsa, mutta sää on niin kylmä, että ne kuolevat ulkona. Kysyin puutarhapalstalta hädissäni neuvoja ja kommentit olivat lähinnä sellaisia, että virheistä oppii ja ensi vuonna tiedän paremmin. Olin valinnut liian pienet purkit enkä ollut ottanut huomioon tätä kylmää kevättä. Olisi kuulemma pitänyt kylvää vasta nyt. Mutta purkkeja ei pidä vaihtaa, koska siitä taimet luultavasti kuolevat. Mutta ne kuolevat myös ulosviedessä ja ehkä ne kuolevat liian pieniin purkkeihinsakin. Olen siis kurpitsanmurhaaja, teen mitä hyvänsä. Ai että tämä aloittelevan ja ymmärtämättömän puutarhurin elämä on rankkaa!

Äsken rohkeana vaihdoin neljä kurpitsaa suurempiin purkkeihin ja loput on nyt jätettävä Herran haltuun. Täytyy yrittää kaikkensa, että jaksaisivat elää pikkupurkeissaan ja toivoa, että Luoja soisi viimein kesän alkavan. 

Kurpitsani näyttävät nyt tältä:

Tuulinen päivä

Tänään ei satanut paljoa, vaikka sellaista luvattiin. Mutta en kyllä päässyt pihatöihinkään, sillä tuuli oli irrottaa pään. Ei se mikään kunnollinen myrsky ollut - siis sellainen, joihin Islannissa asuessani totuin - mutta melkoinen puhuri kuitenkin. Pelkäsin kovasti pikkuisten puitteni puolesta, mutta ne näyttivät selviävän aivan hyvin. Sen sijaan ulos unohtamani tomaatintaimet taitavat nyt olla mennyttä. 

Me emme siis kärsineet suuria vahinkoja, mutta naapurin kasvihuone, jota olen salaa kadehtinut, sai pahasti köniinsä. Katto näytti särkyneen lähes täysin ja koko rakennelma oli ottanut muutaman pyörähdyksen akselinsa ympäri. Tunnen syyllisyyttä kateuteni vuoksi, vaikka en mitään pahaa kasvihuoneelle tahtonutkaan. Lähinnä olin miettinyt, myisivätkö sen minulle, kun eivät itse näytä käyttävän.

Koska puutarhatöistä ja kotitöistä ei sään vuoksi tullut mitään (meillä oli viiden tunnin sähkökatko, joka esti monet rästityöt, kuten pyykinpesun), keskityin tähän toiseen kesäprojektiini:

Hyvää teki kyllä päästä eteenpäin, sillä projektia on jäljellä vielä pitkästi...

Pelkällä kouluruotsilla kun näitä kahlaa, aikaa menee jokseenkin paljon. Mutta onpahan mukavaa hommaa! Voittaa puutarhatyöt mennen tullen, ainakin melkein.

Aherruksen tulos

Minä ja anoppini huhkimme tänään pihatöissä aamuyhdeksästä iltaseitsemään. Saimme aikaan aivan uskomattoman paljon, yksin en olisi pystynyt puoleenkaan tuosta määrästä. Ensin kannoimme puutarhasta läjän risuja ja pinon puita tontin toiseen päähän odottamaan jatkokäsittelyä ja sitten istutimme loput taimet. Pepi-päärynä, Helmi-luumu, Sonja-karhunvatukat ja Moskovan päärynäomena pääsivät ahtaista ruukuistaan maan hellään huomaan. Nyt puutarhan "puuosio" näyttää tältä:

Auringonpaisteessa näky oli jo melkein kaunis, mutta tässä iltavalaistuksessa näkyy liian hyvin, miten hienosti nurmikko on päässyt siellä täällä rehottamaan, miten vadelmat kenottavat ja miten hienosti kastelukannut on unohdettu keskelle pihaa. 

Lounaan jälkeen jatkoimme kasvimaan rakentamista. Sekin eteni hurjasti, vaikkei vielä kylvövalmis olekaan kuin yhdestä kohdasta. Ehkä sittenkin pääsen kylvämään jotain tänä kesänä!

Huomiselle on luvattu melkoista sadeilmaa ja ylihuomenna on sunnuntai, joten taitaa olla nyt kaksi lepopäivä edessä. Jospa maanantaina pääsisi taas tosissaan jatkamaan. Nähtäväksi jää siis, onnistuuko puutarhaprojektini sittenkin. Haaveeni ovat suuret, mutta yritän nyt saada itseni rauhoittumaan ja ymmärtämään, että kaikkea en voi yhtenä kesänä tehdä. Pihan nokkoset ja voikukatkin odottavat kerääjäänsä ja jo kuivatut nokkoset silppuajaansa. En kerta kaikkiaan voi koko ajan vain suurentaa rakennelmiani, sillä pitäisi ehtiä kerätä luonnon tarjoamaa satoakin. 

Taisin muuten polttaa tänään kasvoni. Tuolla ulkona tuulessa en havainnut yhtään, että olisi kuuma mihinkään, mutta sisään tultuani alkoi kasvoja kuumottaa. Mies ystävällisesti totesi, että olen aivan punainen, joten ilmeisesti kärähdin melkoisesti. Saa nähdä, oliko ensimmäinen ja viimeinen kerta tälle kesälle, kun niin käy. Vai muuttuisiko tämä vielä oikeaksi kesäksi?

Oli uskomattoman ihanaa kaiken uurastuksen jälkeen tulla kunnolla siivottuun kotiin. Saan todella olla onnellinen siitä, että minulla on näin ihania ihmisiä ympärilläni. Anoppi auttaa silloin tällöin puutarhassa ja äiti siivouksessa.Olen kiitollinen.

Puutarhatöitä

Puutarhan rakentaminen pelkälle pihanurmikolle on hirveän kovaa työtä, sen olen saanut viime viikkoina todeta. Vaikka miten kaivaa ja kuopsuttaa, valmista ei meinaa tulla. Koko ajan sataakin ja on kylmä, joten intoakaan ei oikein ole. Ihmeen hyvin olen kuitenkin saanut töitä tehtyä, kun ottaa huomioon sen, että viimeisen vuoden olen suunnilleen maannut sängyssä, enkä edes ole syönyt oikein mitään. Yllättävän paljoon ihminen pystyy, vaikka on tällainen vaikeasti alipainoinen heikkokuntoinen ruipelo. Mutta vaikea on silti uskoa, että tästä mitään tulee.

Vähitellen suunnitelmat kuitenkin etenevät. Eilen sain maahan tyrnit ja pensasmustikat, tänään turvaan pääsivät Sinikka-luumu ja Olga-päärynä. Huomenna saan onneksi anoppini apuun pihatöihin ja äitini sisätöihin. Ilmeisesti lähisuku alkaa olla huolissaan siitä, että väsytän itseni aivan loppuun ja romahdan taas. Eikä pelko aivan aiheeton ole, sen verran monet itsesyytökset ja väsymyksen kyynelet on jo tullut tyynyyn tuhistua. Tänään jo otin tietoisesti etäisyyttä pihaprojektiini ja kävin kahdella pitkällä pyörälenkillä miettimässä maailman menoa. Mikään ei rauhoita tämän ihmisen mieltä niin paljon kuin pyöräily pienillä metsäteillä. Nyt mieli on jo paljon kevyempi ja asiat alkavat löytää oikeat mittasuhteensa. Mitä oikeasti haittaa, jos pensaspapujen kylväminen jää ensi vuoteen? Siemenet säilyvät sinne kyllä. 

Paremmalla mielellä matkaan taas huomista kohti.

Alku

Monta haavetta on viime aikoina muuttunut todeksi. Tämä blogi on yksi niistä. 

Muutama kuukausi sitten pääsin viimeinkin muuttamaan pikkukylän keskustasta maalle. Nyt vasta ymmärrän, miten paljon oikeasti olen kaivannut omaa kotia ja peltomaisemaa. Pellot toki ovat naapurin, mutta toisaalta huoletkin niistä ovat silloin heidän. Minulla on oma 5000 neliön pläntti tässä keskellä ja hyvä näin. Takapihalle rakennan puutarhaa, pikkuisen pellonpalan jätimme lapsille pelikentäksi. He saivat viimein tilaa temmeltää ja ovat onnellisia, hekin. Opettelen myös huolehtimaan kissasta. Vaikka miten maalainen juuriltani olenkin, minulla ei ole koskaan ennen ollut kissaa. Pari kania kyllä, mutta ei koskaan kissaa. 

Olen jo niin tottunut kissanomistaja, että tällaiset näyt eivät hetkauta minua enää mihinkään.

Sen kuitenkin tunnustan, että kun kissa toi ensimmäisen rottansa ikkunan taakse näytille, kiljuin. Hiiret ja myyrät olen koko ajan ottanut vastaan ihan tyynenä - kunhan kissa syö ne ikkunan ulkopuolella. Mutta että rotta! Yhh... Karaistuin toki kerrasta niin, että jatkossa olen kehunut ja suukottanut kissakultaa, joka moisia otuksia porraspäähäni tuo, vaikka vain repiikin ne vain kappaleiksi ja jättää siihen. Syö sitten joskus yön pimeinä tunteina, kun kukaan ei huomaa.