Viime ajat ovat olleet tahmeita. Yhdysvalloista naisten jääkiekon MM-kisoista palaamisen jälkeen en toipunut aikaerosta millään. Yöt menivät valvoessa ja päivät sumussa. Osittain ongelma saattoi olla siinäkin, etten edes halunnut päästä eteenpäin. En halunnut myöntää sitä, että kisat olivat ohi ja arki edessä. Palavereja koulussa ja sosiaalitoimessa, terapiahakemuksia, lääkäreitä, apteekkireissuja, lääkkeitä, verikokeita ja tätä typerää koulua! Toisinaan leikin ajatuksella, että ottaisin lapset kotikouluun, mutta hyvin nopeasti totean, että tarvitsemme kyllä lomaa toisistamme. Ja että hermoni eivät kestäisi omien lasten opettamista. Tai no, kahta jaksaisin opettaa (sitä joka oppii opettamattakin ja sitä, joka opettelee vain pukemaan, riisumaan ja pitämään kynää kädessä), mutta kolmatta en. Siis sitä, jota pitää oikeasti opettaa. Sitä paitsi jos opettaisin lapsiani itse, joutuisin olemaan aina kotona, enkä silloin saisi palkkaa tai työttömyyskorvausta, jotka mahdollistavat jääkiekkomatkoihin säästämisen.
Tämä kevät tuntuu muutekin vaikealta. On niin kylmä, että on vaikea uskoa kesän tulevan. Ja jos ei usko kesän tulevan, ei huvita kylvää mitään. Eikä varsinkaan ruveta laittamaan kasvimaata kuntoon. Siellä törröttävät viime vuotiset ruusukaalin varret, rikkaruohot ja muut. Toisaalta kylmyyden takia maa on vielä jäässä, joten ei puutarhatöihin oikein edes voi ruveta. Kasvihuonekin on aivan vinossa, koska routa ei ole pohjoisen puolelta sulanut. Ensimmäiset kylvöt sain sentään tehtyä ja nyt elämä jumii entistä pahemmin, koska keittiön työtaso on täynnä esikasvatusastioita. Kaalit ovat lähteneet hyvään kasvuun, mutta muita vielä odotan. Saa nähdä, miten niiden kanssa käy. Joka tapauksessa kylmyys ärsyttää. Kaikki ärsyttää. Ja väsyttää. Ja kyllästyttää. Kaikista eniten ärsyttää se, kun tietää, ettei oikeasti ole mitään syytä olla kyllästynyt ja ärsyyntynyt. Että vika on vain minussa itsessäni ja minun asenteessani.
Josko huomenna hankkisin paremman asenteen? Nousisisin aamulla reippaasti ylös, siivoaisin, ompelisin vaippoja, tyhjäisin viimeisen matkalaukun, kävisin lenkillä? Osaisinko olla niin viisas? Vai käytänkö huomisenkin venymiseen, vanumiseen ja lisä-ärsyyntymiseen? Luultavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti